KAASMARKKULAISTEN KUULEMINEN KAAVA-ASIASSA to 16.2. klo 18

Ulvilan kaupunginhallitus on eilen kokouksessaan päättänyt kuulla kaasmarkkulaisia osayleiskaava-asiassa to 16.2. klo 18 Kaasmarkun koululla (kahvi ja koulun esittely klo 17.30 lähtien) avoimessa kylätilaisuudessa, jonne kutsutaan valtuutetut ja kaupunginhallituksen jäsenet sekä virkamiehistä ainakin kaupunginjohtaja, kaavoituspäällikkö ja todennäköisesti Satakuntaliiton ja ELY –keskuksen virkamiehet.
Tavoitteena on kuulla kaasmarkkulaisten tahtotila kaavoitusasiasta.
Välittänette tietoa tilaisuudesta myös niille maanomistajille, jotka eivät asu Kaasmarkussa.
Jos joku haluaa asiasta lisätietoja tai kommentoida asiaa etukäteen, niin voi olla Eija Kannistoon yhteydessä puhelimitse tai s-postilla.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Levanpellon muistelupiiri 13.12.

Tiistaina 13.12. Levanpellon muistelupiiri kokoontuu Gasthaus Matinliisaan klo 11.30-13.45.

Muistelemme arkea kylässämme ennen ja nyt. Muistelun virikkeenä käytämme vanhoja esineitä ja jo kirjattuja muisteluksia. Hauskoja muistoja on esimerkiksi lehmien paimentamisesta ja maidon kuljettamisesta meijeriin. Muistelemme myös talvisia touhuja, hiihtämistä, luisteluja, mäenlaskuja montuissa. Koska kokoontuminen on viimeinen ennen joulua, tavoitteena on kuulla myös joitakin perinteisiä joulurunoja.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Uudet sivut julkaistu

Kylä-Ulvilan Kylät ry:n uudistetut nettisivut on nyt julkaistu. Sivuilta voi vielä löytyä toimimattomia linkkejä tai muita virheitä, mutta korjaamme niitä jatkuvasti.

Tänne yhdistyksen aktiivit tulevat kirjoittamaan kylien kuulumisia ja tapahtumista.

Posted in Uncategorized | Leave a comment